maanantai 27. elokuuta 2012

Vauvakakkua

Vauvakakkuilu jatkuu...



Tämä kakku lähti syysvauvan äidin työpaikalle. 
8 munan peruspohja, täytteenä vaniljamansikkamousse, kostutus valkoherukkamehulla. Päällä kinuski ja hylakerma pursotukset. Koristeet marsipaania ja sokerimassaa.

lauantai 25. elokuuta 2012

Vauvakakku

Elokuussa syntynyttä pientä miestä juhlittiin isänsä työpaikalla alla olevalla kakulla;

8 munan pohja, välissä mansikkaa, ja kuningatarrahkaa+kermaa. 
Koristeet marsipaania ja sokerimassaa. Pursotukset tuttuun tapaan hylakermaa.

torstai 23. elokuuta 2012

Pienen pojan kastekoriste

Vauvakoristeita on tullut tehtyä viime aikoina enemmälti, niitä on niin kiva tehdä:) Onneksi lähipiiriinkiin kuuluu vauvoja ja lisää on tulossa:).

Tämän koristeen tein pienen pojan ensimmäiseen juhlaan;



Tennarit ja ruusut ovat marsipaania, alusta ja valkoiset kukat sokerimassaa.

Limenvihreät kastekoristeet

Kastekoristeet tein marsipaanista ja sokerimassasta;


Väriksi toivottiin limenvihreää.

Kinuski-mansikkakakku


30:lle Maurille tein vaimonsa toiveesta syntymäpäiväkakun. Toiveena oli mansikkatäyte ja kinuski päälle. Koristeeksi toivottiin autoa ja sankarin nimeä ja ikää.

Kakku on 8 munan, kostutuksessa käytin sitruslimsaa, ja täytteeksi tein mansikka-vaniljarahkan. Päällä siis kinuski ja pursotukset Hyla kermaa. Kuvan maalasin tomuväreillä marsipaanille.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Vauva ruskan lehdillä



"Silitti hiljaa enkelin siipi, kauneinta kaikista käytti.
Onnen ovesta sisään hiipi, toiveet todeksi täytti."

Koriste on kokonaan marsipaania, lehdet värjäsin tomuväreillä.

perjantai 10. elokuuta 2012

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Mansikkakakut


2 mansikkakakkua tein hautajaisten muistotilaisuuteen oman maan mansikoista. Ylempi kakuista on 8-munan ja alempi 6-munan. Molemmissa välissä tuoreet mansikat ja kermaa. Päällä mansikat+kiille ja pursotukset hylakermaa.

perjantai 3. elokuuta 2012

Pikakakku


3-munan pikakakku, välissä tuoreita mansikoita, banaania ja kermaa. Pursotus hylakermaa ja koristeet marsipaania.



Suklaaruusut

Suklaaruusut ovat perinteisiä juhlapikkuleipiä, tällä kertaa leivoin niitä hautajaisiin.


Suklaaruusut n.90kpl
300g voita tai margariinia
100g sokeria
1 muna
300g vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta
 Koristeeksi taloussuklaata.

Pikkuleipiä leipoessa kannattaa olla tarkkana aineiden määrissä, sokeri ja jauhot kannattaa mitata punnitsemalla.



Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää muut aineet. 



Pursota pikkuleivät leivinpaperille. Itse käytän pursottamiseen tupperwaren pursotinta, pursotin pussin tulee olla vahva, koska taikina on aika paksua. 

Paista 180asteessa. Jäähdytä. Pursota suklaaruusuihin suklaanappi.